sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Vihanneksia 90-luvun tyyliin


Dagens nyheterin ruokasivuilla 90-luvun alussa oli kuva kasvisruoasta joka jäi mieleeni. Vihdoin se löysi tiensä myös lautaselle ja eikä lainkaan liian aikaisin, oli juuri niin hyvää kun miltä näytti 20 vuotta sitten. Kun katsot raaka-aineita yllä, niin helppoa uskoa, eikö totta.

Siivuta pihvi- (tai muuten vain isoja) tomaatteja,  munakoiso, kesäkurpitsa ja pari isoa sipulia.  Keihauta sipulin siivut n 3 minuuttia. Munakoison päälle voit ripotella suolaa ja antaa vetäytyä 15-20 minuuttia, mutta enpä oikeastaan usko että se on tarpeen. Ensi kerralla leikkaan munakoison ohuemmiksi siivuiksi, niiden pehmeneminen kestää selvästi pitempään kuin muiden vihannesten.


Silppua tuoretta timjamia ja basilikaa, pilko 1-2 valkosipulin kynttä ja sekoita keskenään. Lado vihannekset uunivuokaan, päälle oliiviöljyä ja yrttiseos.

Eikö olekin kaunis, ei ihme että aikoinaan sattui silmääni lehdessä

Paista 175 asteessa noin tunti. Valelin viimeisen ½ tunnin aikana muutaman kerran kasvisliemi-hunajasekoituksella. Nautimme tämän maukkaan kasvislisukkeen paistetun kuhan kanssa. Kalalle tein kastikkeen, jossa turkkilaiseen jugurttiin sekoitin sitruunamehua ja juoksevaa hunajaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti