maanantai 2. toukokuuta 2011

Perinteinen vappulounas

Keittiöremontti on edennyt niin pitkälle että perinteinen vappulounas pystyttiin järjestämään 16 nälkäiselle (ja janoiselle). Tosin perunoiden ja parsan keittämiseen meni 1,5 tuntia! Kaasua kun ei vielä ole ja pienellä = tehottomalla väliaikaisella sähkölevyllä piti pärjätä. Onneksi shamppanja ja ystävien seura sai vieraat pysymään hyvällä tuulella odottaessaan.


Tässä muutamia kuvia tarjoiluista, reseptejäkin tulee perästä. Erityisesti Astridin sillin ja tortillakeksit aion jakaa täällä. Muuten on aika pitkälti kaikille tuttuja juttuja ja/tai ennen blogattuja.


Pestolla maustettu kana oli tarjolla basilia-aiolin kanssa (resepti löytyy pari bloggausta sitten). Kastike sopi myös hyvin lämminsavustetun lohen kera.


Marinoituja valkoisia papuja, seuranaan tomaattia, punasipulia, rucolaa ja basilikaa. Marinadissa oli oliiviöljyä, valkoista balsamicoa, chiliä ja valkosipulia.
Katkarapujen ja kananmunien alla olevassa salaatissa mukana avokadoa, valkoista parsaa ja sokeriherneitä. Lisäksi Thousand Island tyyppinen salaatinkastike majoneesista (Hellman's), ranskankermasta ja chilikastikkeesta (se Heinzin ketsupin tapainen soosi), joskus viime kesänä se on Villa Sandissa eka kerran esiintynyt.

Silliä oli kahta lajia, toinen se Astrid jonka bloggaan myöhemmin ja tässä matjessilliä venäläiseen tapaan; kananmunan valkuaiset ja keltuaiset, suolakurkut ja punajuuri pilkottuna, kastikkeessa majoneesia ja tilliä kermaviilissä.

Pöydästä löytyi myös graavattua siikaa, maalaispateeta cumberland kastikkeen kera, vihreää parsaa, paahtopaistia, muikun mätiä tykötarpeineen ja saattoipa olla jotain muutakin.

Noin seitsemän tuntia pöydän ääressä istuttiin ja syötiin/juotiin. Sekä naapureiden iloksi lauluvihko saatiin laulettua liki kannesta kanteen.....

3 kommenttia:

  1. Hyvää oli. Mukaantarttuneesta lauluvihkosta oli iloa vielä kotimatkallakin.

    Terveiset eräältä testiryhmän jäseneltä

    VastaaPoista
  2. . . mitä . . . oli puhetta, että sähköisen kappaleen laulukirjasta saa ilmaiseksi pyydettäessä mutta paperinen kappale maksaa laulukirjassa mainutun summan, jonka Grani Creative tekosestaan haluaa . . . .

    VastaaPoista
  3. . . . vai oliko se Väiski Creative . . . .

    VastaaPoista