tiistai 18. lokakuuta 2011

Hirven ulkofilee ja punaviinikastike

Välillä käy näin, herkkua arkipäivänä. Hirven ulkofilee, valkosipuliperunoita, punaviinikastiketta, salaattia neljälle.
Ei hassumman näköinen kimpale. Sidoin sen silikoninauhoilla, jotta pysyi muodossaan ja kypsyi tasaisesti.
Joo, pala on iso neljälle. Tähteet menivätkin nuoren parin mukana seuraavan päivän ateria-aineeksi. Lihan pintaan laitoin suolaa ja mustapippuria (jolla AINA tarkoitan Tellycherry mustapippuria) kuvan ottamisen jälkeen.
Sitten kaunis väri paistinpannulla voi-oliiviöljy sekoituksessa. Lihamittari paikalleen ja pala uuniin siellä kypsyvien valkosipuliperunoiden seuraksi.
Huomaa erityisesti retrot uunivuoat. Ihan omat vuodelta 1980 tai 1981!
Liha oli 175 asteessa n 35 minuuttia ja siinä ajassa sisälämpötila nousi 55 asteeseen. Liha folioon vetäytymään noin vartiksi ja sitten siivuiksi.
 Aika hyvä kypsyysaste meidän perheen mielestä.

Salaatissa mukana uusinta herkkuani, granaattiomenaa, sitä löytyy meillä nykyisin aika monesta paikasta. Mukavan raikasta vaikka aamujugurtin joukossa.

1 kommentti:

  1. Tätä kokeilla meillä tänään, näyttää hyvältä Itsenäisyyspäivän juhlaruoaksi😋

    VastaaPoista