lauantai 28. tammikuuta 2012

Kampasimpukoita, ruusukaalia ja veriappelsiinisalaattia

Olipa maukasta! Kampasimpukat aina suosikkeja, mutta välillä kaipaa vaihtelua ja siksi googlasin uusia kampasimpukkareseptejä. Tämä tarttui mukaan Bon Appetit lehden nettisivuilta ja osoittautui loistavaksi.


Ylläolevasta linkistä löytyy alkuperäinen resepti englanniksi, alla kerron suurin piirtein miten me se tehtiin, ohjetta noudattaen. Mukana kolme osa-aluetta.

Veriappelsiinisalaatti
tarvitaan neljälle: kaksi veriappelsiinia, tuoretta minttua, persiljaa ja rakuunaa, oliiviöljyä, suolaa pippuria.

Ruusukaalit eivät kuulu veriappelsiinisalaattiin... mutta näytävät hyvältä kuvassa...
Kuori veriappelsiinit ja putsaa lohkot. Silppua tuoreita yrttejä, yhteensä 2-3 desiä ja sekoita appelsiinilohkojen joukkoon, lisää 1 rkl oliivöljyä ja suolaa, pippuria maun mukaan. Jätä odottamaan muun ruoan valmistumista.

Appelsiini gastrique
3 rkl sokeria
1 rkl sherryviinietikkaa
pari desiä appelsiinimehua (piti olla veriappelsiinia, mutta meillä käytettiin ei-veristä Tropicanaa)
2,5 dl kanalientä

Kuumenna sokeri kunnes sulaa ja anna ruskistua.

Kun kullanruskeata, lisää viinietikka vähitellen ja koko ajan sekoittaen. Sen jälkeen sekoita appelsiinimehu mukaan ja anna kiehua.
 iPadissä resepti, takana sherryviinietikkaa, kanalientä ja appelsiinimehua

 Lisää siten kanaliemi ja keitä kokoon kunnes muutama rkl jäljellä. Pidä lämpimänä.


Ruusukaalit ja kampasimpukat
Irrota ruusukaalinlehdet ja paista ne kevyesti 1 rkl oliiviöljyä, ei vie kuin pari-kolme minuuttia.

Kuivaa kampasimpukat, mausta suolla ja pippurilla. Paista oliiviöljyssä 1-2 minuuttia per puoli,


Sitten lautaselle veriappelsiinisalaati, ruusukaalit ja simpukat. Kampasimpukoiden päälle appelsiini gastriqueta (mitä se sitten liekään suomeksi...).


Todella hyvää! Ruusukaali ei todellakaan vaadi tämän monimutkaisempaa laittamista ja kastike sopi kampasimpukoiden kanssa loistavasti. Onneksi on kokkeja joilla on mielikuvitusta ja hyvää makua, niin kopioimalla saa hyvää ruokaa helposti omalle lautaselleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti