lauantai 14. tammikuuta 2012

Ruusukaalia ja poron sisäfilettä, ei hullumpaa...

Vähän on ollut hiljaiseloa Villa Sandissa. Matkat ja ravintolaillat ovat vieneet ruoanlaiton aika minimiin. Mutta nyt on taas palattu patojen ääreen, ei ollenkaan huonolla tavalla!


Molemmat tykkäämme ruusukaalista, mukava pähkinäinen maku. Jostain syystä niitä ei ole tullut kotona laitettua pitkään, pitkään aikaan (ja aikoinaankin lähinnä mielikuvituksettomasti vain keitettyinä...). Eilen olimme Signessä (hotelli Kämpin 2 krs) syömässä ja alkuruoan sisältämä ruusukaali inspiroi tämän päivän ateriaan. (Muuten, Signe ei ollut ihan sitä mitä odotimme, toki ruoka oli hyvää, mutta Tallbergin kuuluisa innovatiivisuus loisti poissaolollaan.)

Tämä ruusukaaliresepti löytyy smitten kitchen blogista ja osoittautui aivan loistavaksi. Ruusukaalin pähkinäisyys korostui mutta karvaus puuttui kokonaan. Teemme toistekin ja suosittelemme.


Näin meillä tehtiin:
Paketti kotimaista ruusukaalia, putsaa pois uloimmat lehdet ja puolita. Timotej poisti myös osan kannasta. Paista voi-öljy-seoksessa leikattu pinta alaspäin, kunnes alapinta on kevyesti ruskistunut. Lisää suolaa ja pippuria jossain välissä.
Lisää 1,25 dl valkoviiniä ja saman verran kanalientä ja kaksi salottisipulia ohuina siivuina. Kansi päälle ja anna kiehua kevyesti kunnes sopivan al dente, meillä 13 minuuttia. 


Ruusukaalit reikäkauhalla lautaselle odottamaan. Liemeen lisää ½ dl kermaa ja kukkurallinen tl dijon sinappia, anna kiehua ja hieman sakeutua.

Monta rautaa tulessa (tulella!?!). Ruusukaalit valmiina, niiden kastike sakeutuu, madeirakastike poreilee takana ja poron ruskistus alkamassa. Laitoin muuten folion kaalien päälle ja hyvin pysyivät lämpiminä.
Lisäksi paistoimme poron sisäfileet. Erityiset Majan suosiossa koska maistuvat kevyesti maksalta.
Karpalohyytelöllä oli kastike tarkoitus maustaa, mutta hyytelö pahus olikin homehtunut, joten tehtiin madeirakastike sen sijaan
Fileet suolattiin ja pippuroitiin, paistettin voi-öljy-seoksessa 2 minuuttia per puoli. Sitten folioon vetäytymään 5 minuutiksi ja tulos oli upea roosa.

Lihan kanssa tein helpon madeirakastikkeen. Kuumensin Puljongin villin poron lientä, lisäsin lorauksen madeiraa ja suurustin maizenalla. Sopi poron kanssa paremmin kuin odotinkaan.

Lasissa Riojaa ja kaikki hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti