perjantai 15. kesäkuuta 2012

Maustemarinadi grillatulle lohelle

Kala ei marinadia kaipaa mureuttamiseen ja muutenkin kalan oma maku yleensä riittää paremmin kuin hyvin. Mutta lohen kohdalla kaipaan välillä vaihtelua, siihen tämä marinadi on hyvä ratkaisu. Tällä kertaa reseptin alkuperä on tarkkaan selvillä, Tuhkolmassa vuonna 1991 jostain saatu vihkonen:


Siellä on kryddig marinad: Blanda samman 1 finhackad gul lök, 1 krossad vitlöksklyfta, ½ dl finhackad persilja, 1 kryddmått stött rosmarin, ½ tsk stött salvia, ½ tsk stött mejram, 1 kryddmått stött grönpeppar, ½ msk fransk senap, saft av ½ citron, 1 dl matolja, 1 tsk salt.

Aivan ohjeen mukaisesti en ole tainnut koskaan tehdä. Sipuli, sitruuna, sinappi ja tuoreet yrtit ovat olennainen osa makua. Tällä kertaa mukaan meni keltaista sipulia, shalottisipulia, valkosipulia, sinappia, sitruunaa ja sekoitus oman maan yrttejä (rosmariinia ja sileälehtistä persiljaa), mausteita.


 Lusikoi marinadi lohen päälle ja annan maustua puolisen tuntia grillin kuumetessa.


Putsaa pois suurin osa marinadista ja grillaa lohi haluamallasi tavalla, tämä pala meni halsteriin ja grillasin vain nahkapuolelta. Valelin välillä kalaa marinadin nesteosalla grillauksen aikana.

Tarjoile mieleisen lisukkeen kanssa. Tällä kertaa seurana grillissä kuumennetut kasvisnyytit; vihreää kotimaista parsaa, kesäkurpitsaa, uutta sipulia, oliiviöljyä ja suolaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti