sunnuntai 21. elokuuta 2011

Sadonkorjuu alkoi kalasopalla

Kirkas kalakeitto jossa perunoita, porkkanoita ja papuja Timotejn kasvimaasta. Sadon korjuu on alkanut.

 Porkkanoita oli kahta eri lajiketta.

Ahvenet saatiin oman laiturin päästä, kiitos Kalastaja-Eemelin, joka myös poisti sisukset ja nylki ne. Keitin ahvenet ensin Puljongin kalaliemessä, oli sitten helppo poistaa ruodot kypsistä kaloista.

Putsattujen ahvenpalojen lisäksi laitoin mukaan myös hiukan lämminsavustettua lohta. Kasvisvalikoimaa täydensin purjolla ja tillillä.

Kuullotin perunoita, porkkanoita ja papuja hetken öljyssä. Päälle ahvenien keitinliemi ja loraus valkoviiniä. Kun kasvikset kypsiä lisäsin joukkoon purjon ja hetken kuluttua tillin ja kalat. Maustoin pippurilla sekä Santa Marian chili explosion ja wasabi sesame mausteseoksilla.

Keitto lautaselle ja lusikallinen smetanaa päälle. Chili ja wasabi eivät maistuneet voimakkaasti, mutta aavistus niitä toi mukavan maun kalan makua peittämättä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti