keskiviikko 31. elokuuta 2011

Punajuuri ja vuohenjuusto on loistava yhdistelmä - tänäänkin

Ruoanlaitossa on paljon inspiroivia asioita, yksi on miten jotkut maut vain ovat kuin luotoja toisilleen. Hyviä makupareja on useita ja eräs minun suosikeistani on punajuuri ja vuohenjuusto. Toimii aina. Toki sillä lisäyksellä että tarkoitan tuoretta punajuurta, en etikkasäilöttyä.

Majan annos, Timotejlla enemmän papuja.....
Sunnuntain lounas oli yllä näkyvän mukainen, punajuuurta ja vuohenjuustoa sekä lisäksi keitettyjä papuja oliiviöljyn ja suolan kera.

Punajuuret olin keittänyt al dente aiemmin, kiehuivat n 20 minuuttia koska olivat suuria. (Joskus teen vastaavaa paistosta myös raaoista juureksista, tällä kertaa aikataulu suosi tätä versiota = valmistelut ajoissa ja sitten nopeasti ruoka pöytään kun nälkä yllättää.).

Matkalla uuniin
Kypsät ja huoneenlämpöiset punajuuret kuorin ja siivutin. Siivut uunivuokaan, joukkoon 1-2 rkl oliiviöljyä, hieman (ehkä 1 rkl) hunajaa, suolaa, pippuria. Sekoita. Päälle rosmariinin oksia ja fetajuustoa kuutioina. Sitten uuniin, oliskohan ollut 200 asteessa vartin. Poistin rosmariinit ennen tarjoilua, olivat antaneet hyvän makunsa, mutta eipä tullut 'roskia' suuhun syödessä.

Tänään sitten Kuu Kuu ravintolassa tuli syötyä vuohenjuustosalaattia punajuurella....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti