perjantai 31. elokuuta 2012

Quesadilla nuotiolla




Nuotiolla on mukava istua iltaisin, katsella joutsenia ’laguunissamme’ ja seurata auringon painumista vastapäisen saaren taakse. Jokunen olut tai viinilasikin siinä saattaa tyhjentyä, aivojen lisäksi.


Jossain vaiheessa alkaa tehdä mieli napostella jotain ja jotenkin se nuotiolla paistaminenkin kuuluu asiaan. Vaan kun makkara ei oikein houkuttele.  Vaahtokarkkeja (linkki) on paistettu silloin kun nuorempaa sukupolvea on ollut paikalla. Toinen vakio on leivän paahtaminen halsterilla. Se ei kaipaa kuin hyvää voita päälle ja on suussa sulavaa.


Yksi nuotiovakioista on quesadilla. Talvisin tulee tehtyä paistinpannulla ja kesällä nuotiossa. Hyviä puolia on paljon, päätarvikkeet säilyvät hyvin ja niintä useimmiten on kaapissa, täytteitä voi varioida äärettömiin ja tuntuvat maistuvan kaikille.


Perussatsi: tortilla, salsaa, juustoraastetta ja toinen tortilla.


Halsteriin ja paistetaan hiilloksella molemmin puolin kunnes juusto sulanut ja kaunis väri pinnassa.


Sitten neljään palaan ja sormin syötävä, kuuma, juustoa pursuava iltapala on valmis.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti