perjantai 13. huhtikuuta 2012

Kasvistäyte kesäkurpitsassa

Sipulia, paprikaa, valkosipulia, suppilovahveroita ja kolmea juustoa kesäkurpitsan täytteenä. Hyvä iltapala näin perjantaina töiden jälkeen, mutta hyvin toki sopii vaikka lounaaksikin.


Kuuluu sarjaan tyhjennä-jääkaappi-ateria, ei niin väliä mitä täytteeseen laittaa. 

Tällä kertaa hienonsin ja kuullotin voissa yhden sipulin, yhden valkosipulin kynnen ja yhden oranssin paprikan. Mukaan musersin kourallisen kuivattuja suppilovahveroita. Kun olivat muhineet sopivasti nostin paistinpannun pois levyltä ja sekoitin joukkoon vajaa puoli purkkia paprika-chili tuorejuustoa ja lisäksi myös fetaa kuutioina (käytin noin puolet fetapaketista). Suolaa ja mustapippuriakin lisäsin.


Kesäkurpitsan puolitin ja halkaisin. Koversin pois pehmeän osan. 


Täyte 'kurpitsakippoihin', juustoraastetta päälle ja 25 minuuttia 200 asteessa. Aika sopiva, kesäkurpitsassa oli puruvastustusta mutta ei ollut kovaa. Kolme vahvaa juustoa maistui selvästi, mutta sehän on vain hyvä asia. Suppisten maku myös erottui voimaakkaasti, positiivista sekin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti