tiistai 17. huhtikuuta 2012

Parsaviikot alkoivat 'myllärin' tyyliin

Useampikin Helsingin ravintola jo mainostaa parsaviikkojaan (ainakin Mamma Rosa ja Lasipalatsi sattuivat tänään minun silmiini). Mekin aloitettiin viime viikonloppuna parsakausi, varsin hyvällä reseptillä, mutta melko huonolla raaka-aineella, valitettavasti. Niinhän se on että pikkukaupungin ainoa (viimeinen?) parsapaketti ei välttämättä (koskaan?) ole tuoreuden huippu. Mutta, niin hyvää oli kuitenkin että päätin blogata.


Valkoista parsaa kuorittuna, tuoretta persiljaa, sitruuna ja lasissa kirkastettua voita. Lisäksi myös ahvenfileitä, vehnäjauhoja ja suolaa, lyhyt tarvikelista siis.

Kirkastettu voi: sulata 100 gramma voita kattilassa, kaada lasiin ja anna jäähtyä. Sen jälkeen varovasti kirkas osa toiseen lasiin ja valkoinen hera jää eka lasin pohjalle. Miks kirkastettu voi? Ei räisky ja kestää korkeita lämpötiloja (ja on kiva välillä vähän hifistellä... ja kauniiltakin näyttää tuossa kuvassa).

Keitä kuoritut parsat, n 10-15 minuuttia tuoreudesta ja paksuudesta riippuen. Sillä aikaa  ripottele ahvenfileille kevyesti vehnäjauhoja ja suolaa. Paista fileet kirkastetussa voissa 1-2 minuuttia per puoli. Nosta pois pannulta ja pidä lämpimänä esim folion alla.

Pienennä paistinpannun alla lämpötilaa ja lisää 1-2 rkl kylmää voita (jotta rasvan lämpötila laskee etkä polta persiljaa, nimimerkillä kokemusta on). Lisää pieni kourallinen silputtua persiljaa ja freesaa hetken. Lisää puolen sitruunan mehu.


Keitetyt parsat ja ahvenfileet lautasille, kastike päälle, se sopii erinomaisesti sekä kalan että parsan kanssa. Ehkä huomasit että kastike on hieman Sauce Meuniere tyylinen, se olikin inspiraation lähde kun jossain lehdessä joskus on joku kuva ollut ja jäänyt verkkokalvolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti