lauantai 24. tammikuuta 2015

Cevichelohi-salaattia

Tämä salaatti oli loppiaisen brunssipöydässä. Raikas versio lohen tarjoilemiseen. Aika kesäinen, tämä pitää muistaa kun vesimeloonit ja kurkut ovat parhaimmillaan. Vähän on epäortodoksista näin tammikuussa, mutta ei nipoteta. 


Tarvitset:
  • yhden sitruunan
  • ruukun tuoretta minttua
  • 1 dl pinjan siemeniä
  • ½ tl chilihiutaleita
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl hunajaa
  • 200 grammaa sushilaatuista lohta
  • puolisen kiloa vesimeloonia
  • yhden kurkun
  • 65 gr rucolaa
  • suolaa ja pippuria
Määrät, kuten ohjekin tulee ICAn kotisivuilta. 



Tee ensin marinadi kalalle. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori. Purista puolikkaan sitruunan mehu. Irrota ja hienonna mintut lehdet.  Sekoita sitruunan kuori ja mehu, minttu, chilihiutaleet, oliiviöljy ja hunaja. Mausta vielä suolalla ja mustapippurilla.


Leikkaa lohi kuutioiksi ja laita marinaadiin noin 20 minuutiksi. Paahda pinjan siemenet kuivassa paistinpannulla. Pilko vesimelooni ja kurkku kuutioiksi. 

Aseta vesimelooni ja kurkkukuutiot lautaselle, lisää lohipalat ja koristele rucolalla ja pinjan siemenillä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti