maanantai 5. tammikuuta 2015

Pikkelöidyt kasvikset

Peuran seuralainen numero kaksi. Pikkelöityjä kasviksia: keltajuurta, butternut kurpitsaa (myskikurpitsaa?) ja pikkusipuleita etikkaliemessä. Näin se tapahtuu (ohje neljälle):


Tee ensin liemi. Sekoita 2 dl sokeria, 2 dl vettä, 2 dl valkoviinietikkaa ja 6 laakerinlehtä. Kiehauta ja anna jäähtyä.

Kuori ja pilko keltajuuret (300 gr) ja kurpitsa (200 gr). Keitä keltajuuria kunnes kypsiä. Samoin kurpitsoja, aika vaan on varsin erilainen, joten älä laita yhtä aikaan samaan kattilaan. Kurpitsat olivat vain pari minuuttia kiehumassa ja keltajuuriin meni ehkä 10 min (en katsonut kelloa). Keitä myös sipulit (12 kpl), n kolme minuuttia ja kuori ne sen jälkeen (pääset näin helpommalla kuin jos kuorisit raaat sipulit).


Laita kasvikset liemeen ja jätä maustumaan tuntikausiksi. Alkuperäinen ohje sanoi 12 tuntia, meillä oli n 8 h ja hyvin olivat maustuneet.


Juuri ennen ruokailua (kun liha vetäytyy foliossaan) poista kasvikset liemestään ja kuumenna paistinpanulla pienessä öljytilkassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti