keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Sovellettu toscanalainen minestronekeitto


Joskus aikoinaan liki täysin rahattomana ja varsinkin ruoanlaittotaidottomana minestrone pussikeitto kuului repetuaariimme. Siihen lisättin 'aitoja' makarooneja ja välillä myös kinkkukuutioita. Nyt yhtenä talvipäivänä päätettiin tehdä minestronekeittoa ilman 'pussia'. Italialainen raamattuni, Silver spoon, listasi monenmoista reseptiä, genovalaista, napolilaista, toscanalaista jne. 

Mikään niistä ei oikein sopinut kaappien sisältöön ja niin ollen päädyimme tekemään modifioidun version toscanalaisesta. Hyvää tuli. Jännä miten täyteläinen maku voikaan kasviskeitossa olla!


Purkillinen valkoisia papuja tomaattikastikkeessa oli yksi raaka-aineista. Erotin ensin liemen (säästä se!) ja sen jälkeen otin noin puolet pavuista ja soseutin ne sauvasekoittimella. 


Näissä kahdessa kuvassa näkyy käyttämämme tuoreet kasvikset, sipulia, porkkanaa, varsiselleriä, kesäkurpitsaa, purjoa, endiiviä, tomaattia. Kuullotin kattilassa ensin öljyssä alakuvan kasviksia, sitten lisäsin yläkuvan satsin (paitsi lehtipersiljan). Joukkoon hieman kasvisfondia ja mustapippuria.


Papujen liemi mukaan kattilaan, samoin sekä soseutetut ja kokonaiset pavut. Vielä sen verran vettä että keittoon tuli sopiva liemi-sattuma suhde. Annoin kiehua sen aikaan että kasvikset sopivan kypsiä (ei liian mössöä!)


Tarjoillessa pinnalle silputtua lehtipersiljaa ja raastettua parmesaania. Viimeksi mainittu toi loistavan umamimaun soppaan.


Yksinkertaista, hyvää, lämmittävää ja täyttävää, mitä muuta voisi talvisena lauantaina toivoa lounaalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti